torstai 3. helmikuuta 2011

VIIKON MOLLY(T)


Yleensä ei kannata mennä merta edemmäs kalaan. Aina kannattaa kokeilla ensin, että joko nappaisi ihan omassa lätäkössä. Tällä kertaa nappasi. Sen sijaan, että olisin tehnyt ostoksia nettiputiikkien ihmeellisessä maailmassa saadakseni jotain vaihtelua ( hah ! kyllä minä aina etsin juuri niitä tiettyjä juttuja... ) vaatteisiini, päätin tonkia läpi ison kasan omasta kaapista löytämiäni juttuja. Mekko on Odd Mollyn pari vuotta vanha, paljon pidetty yksilö, joka mahtui sittenkin edelleen päälleni epäilyksistäni huolimatta. Jihaa ! Laukku on vanha Huutis-löytö, tykkään siitä edelleen. Saappaat ovat neljän euron löytö syksyiseltä Helsingin reissulta, nahkaiset ja kotimaiset ehdat kasarit. Hyväkuntoiset sellaiset. Villainen kauluri löytyi H&M:n nuorten puolelta ja kuuluu sarjaamme "löytyöjä halpiskaupasta" . Olen pitänyt sitä paljon ja se on pysynyt todella hyvänä käytöstä huolimatta. Isompi lämmike on tuttuun tapaan Odd Mollyn lyhyt neuletakki, jonka voi värinsä ja mallinsa puolesta yhdistää melkein mihin tahansa. Näissä on hiihdetty koko viikko, töissä pidän työvaatteita, joten yksi vaateparsi menee monta päivää. Onneksi, se vähentää kivasti pyykkäämistä ja säästää aikaa aamuisin.  Vain pari kertaa viikolla joudun vaivaamaan päätäni vaateasioilla. Toisaalta tykkäisinkin siitä, mutta onhan se iso helpotus, että kiireisenä aamuna saa kiskoa niskaansa minkä tahansa setin. Töissä sitten odottaa puhtaat ja silitetyt vaatteet, vaikka kuinka olisi nukkunut pommiin ja tiputellut syödessä puurot rinnuksille.


Tunika ja neuletakki Odd Molly, huivi vanha, neulekauluri ja farkut H&M, alusmekko Cream, lauku Rizzo ( 2ndhand), kengät kirppikseltä, sukat Lindex,



7 kommenttia:

  1. Mä katson aina tarkasti sun vaatepäivitykset. Nyt oli kauluri kivoin. ;)

    ollaan ihan oikeasti tulossa su-ti sun suunnille. Haluatko oikeasti pinon niitä ruotsinkielisiä Läckbergejä lainaan? Tai jotain muuta? Kai mä ehtisin hoitojeni keskeltä ne sulle heittämään jonain iltana.

    Anu

    VastaaPoista
  2. Kiva mekko ja on ekologista ja hauskaa tehdä löytöjä omasta vaatekaapista. Tuon neuletakin haluaisin, se enteilee kevättä!

    VastaaPoista
  3. Anu: kiva, että kerroit tuon. Antaa vähän uskoa siihen, että nämä vaatejutut kiinnostavat edes joitain :-) Kauluri onkin kiva, olen siihen tosi tyytyväinen.

    Ihan sillä verukkeella, että saisin treffata sut, niin voin ottaa lainaan mitä vain ;-) Paitsi sellaista, joka pitää palauttaa pikaisesti. palataan tähän.

    lumiomena: kiitos :-) Ja on tosi hauskaa tehdä löytöjä omasta kaapista. Nytkin vain totesin, että pitäisi osata ratkoa ja kasata, niin noista epäsopivan kokoisista jutuista saisi vaikka mitä uutta aikaiseksi.

    VastaaPoista
  4. Minen vaan ymmärrä, miten sä osaat tuon kerrospukeutumisen taidon! Mihin kurssille mun pitää suunnata, että opin tuon? :p

    VastaaPoista
  5. Ninnuska: varmaan sille samalle kurssille, jossa oppii ratkomaan ja kasaamaan ;-) Ei vaan, laitat päälle kaikenlaista ja katsot sitten peilistä, että miltä näyttää :-)

    VastaaPoista
  6. Ihania laukkuja ja asuja! :) Ja kuvat tosi kauniita!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !