perjantai 1. huhtikuuta 2011

YKSIN


Perjantai-ilta ja yksin kotona <3 Tiedossa on vadillinen halloumi-munakoiso -salaattia ja lasillinen taikka kaksi pinotage-viiniä, jälkkäriksi pistaasipähkinöitä ja viinirypäleitä. Ehkä muutama sivu Annan jäähyväisiä, mikäli nahka ei väkisin painu silmäin päälle ennen aikojaan. Mukava yö ilman herätyksiä. Aamulla reipas lenkki kameran kanssa ja sitten nokka kohti kirpputoria. Ihana rauha ja hiljaisuus, omat ajatuksetkin kuulee ihmeellisen hyvin.

Olen joskus, varsinkin nuorempana, hieman ihmetellyt sitä, miten paljon haluan olla yksin ja miten ( oikeasti ! ) hyvin viihdyn omassa seurassani. Tarvitsen ilmeisen paljon omaa aikaa ja tilaa, muuten tulen kärttyisäksi ja levottomaksi. Niin ihania kuin omat lapseni ovatkin, on joskus tosi rankkaa se vaatimus jatkuvasta läsnäolosta, joka lasten myötä tulee. Ja tiedän, äkkiähän nämä muutamat vuodet periaatteessa menevät, mutta silti on rentouttavaa ja ihanaa olla joskus ihan yksin, tietäen että lapset ovat hyvässä hoidossa toisaalla.

Leppoisaa ja toivottavasti yhtä rentoa perjantai-iltaa kaikille muillekin ! <3

19 kommenttia:

  1. Onnittelut hiljaisuudesta. Minulla tuo yksi 3,5 vuotias jolla vuosisadan uhma, huutaa kuin hyeena aika ajoin:) Kärsivällisyyteni on kasvanut, mutta on niin totta että sitä tarvii omaa aikaa ja sitä pitäisi ottaa varmaankin useammin.Nautihan!!!

    VastaaPoista
  2. Mun yksi ihan paras synttärimuisto on, kun olin yksin kotona, seurana synttärilahjaksi saatu Eppujen cd. Kuuntelin sitä ja tein itselleni parit gintonicit.

    Viihdyn seurassa, mutta vähintään yhtä hyvin ihan yksin. Enkä pidä edes säälittävänä, että nautin, kun saan itsekseni tissutella viiniä : )

    VastaaPoista
  3. Nauti hetkestäsi, se on välillä ihanaa:)

    VastaaPoista
  4. Onpa ihanat viikonloppuhetket sinulla tiedossa <3 Nauti!

    VastaaPoista
  5. Yksinäisyys on palauttavaa. Minäkin kaipaan hetkittäin ihan totaalista yksinäisyyttä. Jos en sitä muuten saa, karkaan metsään kannonnokkaan istuskelemaan :D Ehkä yksi suuri syy oman tilan kaipuuseen on se, että kuten sinäkin, vietän päivät pitkät ihmisten kanssa huomioiden heidän tarpeitaan.

    Ainakin siellä on tykötarpeet kohdillaan! Ihanaa iltaa, yötä ja aamua!

    VastaaPoista
  6. Nautiskele nyt ilman huonoa omatuntoa, olet hetkesi (ja herkkusi) ansainnut!

    Itsekin olen paljon tilaa vaativa ihminen, joten tiedän kyllä, mitä tarkoitat. Välillä tuntuu, että tulen hulluksi perheeni kanssa ja haluaisin paeta pois. Tosin vain hetkeksi ja tietäen, että voin koska tahansa palata. <3

    VastaaPoista
  7. Joskus tarvitsee omaa aikaa ja omaa tilaa, joskus taas kaipaa kaikenlaisia ääniä ja sitä arjen säätöä. Tasapaino on juuri siinä välillä. Nauti tästä illasta ja ainakin sinulla on mitä ihanimmat herkut. Halloumi, munakoiso ja viini ovat omiakin suosikkejani. Oih. Minä olen - ehkä Sideways-leffan vuoksi - hurahtanut Pinot Noireihin. Nyt flunssaisena tyydyn tilkkaseen kymmenvuotiasta portviiniä. :)

    Minäkin tarvitsen omaa tilaa. Olen usein kutsunut itseäni sosiaaliseksi erakoksi: Seurassa puhelias, mutta omaa aikaa ja yksinoloa on pakko saada.

    Suloista viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Kuulostipa hyvälle suunnitelmalle! Mukavaa perjantai iltaa ja hyvää viikonloppua!!

    VastaaPoista
  9. I so hear you, girlfriend. :) Ehkä huonoin puoleni äitinä - puolisonakin - on se todella suuri oman ajan ja tilan kaipuu. Olen aina ollut mielelläni parisuhteessa ja perhe on minulle todella tärkeä, mutta jos en saa olla tarpeeksi omassa rauhassani, minusta tulee hyvin kireä. Olen potenut tästä huonoa omaatuntoa (ja poden joskus edelleen), mutta lopulta on kai vain parempi hyväksyä itsensä ja omat omituisuutensa.

    Minäkään en ole lainkaan ujo tai sosiaalisesti kömpelö, mutten hirveästi kaipaa seuraa.

    Viikonloppusi kuulostaa ihanalta, nauti täysillä!

    VastaaPoista
  10. Namsis, mitä herkkuja :D
    Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Nautinnollista viikonloppua! Yksinolo on välillä aivan mahtavaa, varsinkin kun se on niin harvinaista herkkua :)

    VastaaPoista
  12. Hei ihanaiset ! Mukava ilta tosiaan oli, ja sain jopa luettua kirjaa viitisenkymmentä sivua. Jotenkin aivan ihana tietää Annan elämästä hiukan lisää, vaikka tämä kirja vaikuttaa alkumetreiltä asti maineensa mukaisesti synkemmältä ja erilaiselta kuin muut sarjan kirjat.

    mirka: huutava hyeena on kyllä aika paha ;-) Mutta tosiaan, lasten kanssa kärsivällisyys kasvaa, olen huomannut saman itsekin. Ei se silti sitä tarkoita, että vieläkään olisin kovin kärsivällinen.

    nanna: eput ja pari gt:tä ?! Ihana :-D Säälittävä ei sanana tullut edes mieleeni eilen, mutta pienen pohdinnan jälkeen ymmärrän kyllä, jos se jonkun mielestä sellaista on. Ja kyllä minäkin seurassa viihdyn, mutta moni varmasti tulkitsee puheliaisuuteni väärin, en ole oikeasti kovinkaan sosiaalinen, en ole koskaan ollut.

    memmi: kiitos ja kyllä vain :-)

    Pienen mökin emäntä: Kiitos :-) Ja mukava kun kävit ja jätit merkkiä itsestäsi.

    VastaaPoista
  13. Lehtokotilo: olet taas aivan oikeassa. Tarvittavana oleminen lähes kellon ympäri on raskasta. Töissä on pakko kohdata muita ihmisiä minuuttiaikataululla ja soputua hetkessä seuraavaan tilanteeseen. Ja kotona odottavat pienet lapset, jotka vaativat oman huomionsa herkeämättä. Yksinoleminen palauttaa ja eheyttää. Kiitos <3

    Mirka: vapaaehtoisuus tässäkin asiassa on se ydin. Jatkuva yksinolo pakosta ei varmasti todellisuudessa miellytä kuin hyvin harvaa. Varmasti sellaisikin ihmisiä on, mutta luulen, että olosuhteiden pakosta yksinoleva on monesti myös yksinäinen ja kärsii siiitä. Kiitos <3

    VastaaPoista
  14. Katja: sosiaalinen erakko, sitä minäkin olen. Oikein hyvä määrittely !

    Halloumi, munakoiso ja punaviini. En yht'äkkiä keksi parempaa makuyhdistelmää :-) Voi tuota sinun flunssaasi, se tuli kyllä harmilliseen aikaan :-/

    Anne: kiitos samoin sinne !

    Karoliina: parisuhteessa ja lasten kanssa tämä oman ajan tarve ja kaipuu ei tosiaan ole mikään valttikortti. Olen yrittänyt hävittää tämän piirteen itsestäni, huonoin seurauksin. Kannattaa vain hyväkysä itsensä sellaisena kuin on ja yrittää saada muut ymmärtämään ja ottaa se oma aika ja tila.

    Nautitaan, nautitaan ! Kunhan tässä nyt heräisi kunnolla ensin :-D

    Karenina: kiitos ja samoin sinne <3

    Kirsikka: kiitos :-) Ja näinhän se on, että tätäkin aiemmin itsestään selvyyttä arvostaa todella vasta sitten, kun se on harvinaista ! Kiva kun kävit pitkästä aikaa !

    VastaaPoista
  15. Voih, aivan viimeaikaisia mietteitäni. Tänään toinen puolisko lähtee johonkin opiskelijariehaan jo päivällä ja saan olla koko päivän ihan yksin. Nautin siitä aivan suunnattoman paljon, vaikka onhan se ihana asua jonkun toisen kanssa.

    Mietin että lähtisinkö tänään myös käymään kirpputorilla kiertelemässä.

    VastaaPoista
  16. Mulla ei ole lapsia mutta allekirjoitan yksinolemisen vaatimuksen silti täysin. Vaikka nautin myös seurasta niin jos en joskus saa ihan omaa aikaa musta tulee karmea: kireä ja äksyilevä joka saa riidan aikaiseksi asiasta kuin asiasta.
    Kaikkein parasta olisi jos saisin olla kotona aivan yksin ja isäntä olisi jossain poissa, mutta koska se ei ole aina mahdollista yritän ottaa oman aikani viikonloppuaamuisin kun isäntä nukkuu ja saan puuhastella yksinäni olkkarissa. Onneksi pystyn toteuttamaan samaa myös työpaikalla. Saan olla aamusta pari tuntia töissä yksin ennenkuin työkaveri tulee. Sekin on mukavaa yksioloa ja loppupäivä sujuu kivasti työkaverin kanssa.

    Lapsettomana nämä yksinolot on tietysti helpompi järjestää mutta voin kuvitella että äitinä tulee vielä se tunne itsekkyydestä ja riittämättömyydestä. Kuulin joskus jonkun viisaan asiantuntijan sanoja äitiydestä. Hän sanoi että huolehtivainen ja epäitsekäs äiti elää välillä myös itselleen sillä jos ei sitä tee, ei jaksa olla lapsillekaan sellainen äiti kuin he ansaitsevat: rakastava ja huolehtivainen. Uskon siihen että kaiken minkä antaa itselleen, antaa samalla myös muille. Eli älkää te äidit poteko huono omaatuntoa niistä omista yksinäisistä hetkistänne. Olette ne kyllä aivan varmasti ansainneet!

    VastaaPoista
  17. Hanna: kävitkö kirpputorilla ? Löysitkö mitään ?

    Rhia: kiitos <3 Uskon itsekin tuohon, osittain kantapään kautta oppineena, että hyvä äiti huolehtii itsestään myös. Kun saa palautua ja levätä hetken, niin jaksaa taas eri tavalla olla lasten kanssa. Jostain olen itse lukenut, että hyväntuuliset vanhemmat ovat parasta, mitä lapsilleen voi tarjota ! Itse pyrin tähän, en aina onnistu siinä, mutta yritän pitää sen mielessä kuitenkin.

    VastaaPoista
  18. Päätin jättää huomiselle. Jumiuduin tekemään kirja-arvioita ja katsomaan digiboxilta murhia. :)

    VastaaPoista
  19. ^Hihii :-) Ihan hyvä vaihtoehto sekin !

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !