tiistai 24. tammikuuta 2012

KOTONA



Sunnuntain huono olo ennakoi sittenkin kunnon flunssaa. Olen kuumeessa, kotona. Plääh. Mutta kyllä kuulkaa läppäri ja langaton nettiyhteys ovat poikaa, saa sängyssäkin pötkötellessä tehtyä kaikkea hyödyllistä, kuten vaikka surffailtua blogeissa ;-). Sen lisäksi yritän pitää itseni syrjässä ainakin  pahimmalta vaalikamppailun loanheitolta, vaikka blogeissakin aihe on vilahdellut satunnaisesti. Ihan asiallisia kirjoituksia olen kuitenkin tähän mennessä onnistunut lukemaan, kiitos teille niistä. Itse olen sitä mieltä, että molemmat ehdokkaat ovat hyviä tähän kyseiseen tehtävään, aivan varmasti. Erilaisia he toki ovat, mikä on vain mielenkiintoista.  Tosin toivoisin kovasti, että epärelevantteja asioita ei painotettaisi niin paljon ja että itse ei syyllistyttäisi siihen samaan, mistä syytetään muita. Lääke suvaitsemattomuuteen on ymmärtäminen, ei tuomitseminen .Yritän ainakin itse pitää tämän mielessä, vaikka kyllä se ajatustyötä välillä vaatii ja omien tunnereaktioiden lähempää tarkastelua.  Ei välttämättä kivaa, mutta yllättävän hyödyllistä, olen huomannut. Paasaamalla ja haukkumalla muita ei pitkälle pötkitä, päinvastoin vaikutus on monesti ihan muu kuin se, mihin tähdätään. Annetaan ehdokkaille kampanjointirauha ja seurataan me itse tilannetta kiihkoilematta. Kiitos !

7 kommenttia:

  1. Paranemisia flunssaan! Ja läppäri langattoman nettiyhteyden kera on tosiaan kyllä erityisesti silloin pop!

    VastaaPoista
  2. Petriina, ihana kaappi kuvassa.

    Se olikin sitten flunssan alkua...;-)

    Minä en tajua, miksi Supportti ei toimita minulle langatonta, eikö se toimi täällä äärimmäisellä saarella vuorten keskellä vai mitä. En tiedä.

    Paranemisiin!

    VastaaPoista
  3. Susa: olisikin flunssa :( Olen angiinassa ja aika hirveässä kuumeessa on mennyt pari päivää. Nyt alkaa helpottaa.

    Leena: sunnuntain huono olo oli kyllä varmaan ihan sitä itseään ;-)

    Kaappi on löytö paikallisesta antiikkiliikkeestä.

    Pieni Lintu :kiitos :-)

    VastaaPoista
  4. Parane pian ja lurauta vähän jotain väkevää iltateehen -saat varmasti paremmin unen päästä kiinni! :-)

    Vaalit, vaalit. Voi että kuin joillakin menee överiksi! Itse kannatan asallista keskustelua, enkä provoamista/provosoitumista. Kyllä kaikenlaista näkee ja ihan omissakin fb-kavereissa. Huh. Koitetaan kestää vielä vähän yli viikko ja sitten se on ohi. Hyvä niin.

    Mukavia oloja vällyjen alle ja tosiaan pikaista paranemista...

    VastaaPoista
  5. Hyvä kirjoitus. Toisen mollaaminen on aina huono ja lyhyt tie. Odotan jo ihan mielenkiinnolla näiden kahden vaalikeskustelua.

    Pikaista paranemista sinulle, angiina on kurja tauti.

    VastaaPoista
  6. Himoshoppaaja: luotan ihan teen voimaan tällä kertaa !

    Juuri tuo harmittaa ja se, että millaisista asioista vääntöä käydään. Huoh.

    Kirjailijatar: se on tosiaan aika rasittavaa, eikä johda mihinkään. Mikseivät ihmiset opi ?

    Kiitos. Ja niin on !

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !