sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

PALMUSUNNUNTAIN PAKOLLISET


Pari kuvaa niistä pakollisista virpomisoksista ja herkuista, tietenkin. Oksat on tehty hyvän aikaa sitten valmiiksi odottamaan tätä päivää, vaikka niin hassusti kävikin, että meidän noidilla menikin sisu kaulaan loppujen lopuksi.  Äiti sentään tuli virvottua. Suklaamunia ja lakupötköjäkin on aika kassillinen vielä, meillä kun ei ole käynyt yhtään ainoaa vierasta virpojaa oven takana kolkuttelemassa ! Väkeni tuntien herkut kyllä häviävät parempiin suihin viimeistään ensi viikonloppuna, joten ei huolta hävikistä ;) Oksatkin saavat jäädä ensi viikonloppuun, niin ihanan värikkäitä ja kauniita ne ovat. Silkkipaperihaitarit ja rusetit on huolella taiteltu ja liimattu. Niiden tekeminen onkin lasten mielestä pääsiäisen parasta antia suklaamunayllätysten lisäksi. Eivätpä ole ajat yhtään muuttuneet sitten omien lapsuusvuosieni... Pääsiäismunien yllätyksetkin ovat pysyneet ihan samanlaisina, kummallista muovikrääsää ihan jokaisessa. Lukuunottamatta niitä säädettäviä sormuksia, jotka tietysti ovat aina yhtä upeita ! :D

Aurinkoista sunnuntai-iltapäivää kaikille muillekin ! Ohjelmassa piti olla vaatehuoneen siivousta, mutta jostain syystä mönkiminen ikkunattomassa tilassa ei houkuttele yhtään juuri nyt. Taidan suosiolla hakea tähän sen Hollinghurstin ja tutkia, josko herkkukassissa olisi jotain aikuiseenkin makuun sopivaa. 70%:sesta tummasta suklaasta valmistettuja munia tuskin löytyy, mutta yksi Kinder voisi mennä, vanhojen aikojen muistoksi. Ja loppupäivänhän saa näppärästi vietettyä sitä yllätystä kokoillessa. Muistini mukaan yllätyksen ohjeet eivät ole siitä helppolukuisimmasta päästä eikä sitä aina oikein edes tiedä, että mikä se juttu on, jota on kasaamassa. Vähän jännitystä elämään, hihii !

4 kommenttia:

  1. Pääsiäinen! Ihana valon ja värien juhla :) Ei ole meilläkään virpojia näkynyt, mutta onneksi herkut sentään maistuu omalle väelle. Laitoin itselle kulhoon tummaa suklaata, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä - muut hoitakoot munien syönnin. Ja mitä ihanaa on tuossa lasissa??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsiäinen on juuri tuota, väriä ja valoa !

      Lasissa on kaakaota kermavaahdolla ja keksillä, aika herkkua sekin. Aikuisille tietysti terästettynä, sellainen kuuluu kunnon ulkoilupäivään ! ;)

      Poista
  2. Onpa hauska idea taitella silkkipaperista haitareita virpomisvitsoihin. Meillä tehtiin vain sellaisia (tosi myttyisiä) kukkasia. :) Täällä kävi virpojia aika lailla, mutta silti pieniä suklaamunia ja suklaapatukoita jäi niin paljon, että laittaa niitä sievään pussiin ja kiikuttaa pääsiäistuliaisina kummilapsilleni. Muuten syön ne kaikki kuitenkin itse. ;)

    Valoisaa pääsiäisviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita haitareita taiteltiin mekin muksuina hartaudella:)

      Ja juuri niinhän siinä käy, kaikki kaappiin jäävät herkut katoavat parempiin suihin ennemmin tai myöhemmin...

      Poista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !